Terho-kodin ruumiit ministerinhommia toimittelemassa

Niin siinä sitten kävi, että meillä on nyt ainakin puolisentoista kuukautta ministereinä viisi Terho-kodin poliittista kalmoa, joita ei enää voisi ne hommat vähempää kiinnostaa.

”Tahdon takoa sun markkinarakoa”, lauloi Frederik joskus viime vuosituhannella romantillisen hempeään tapaansa. Sinisille kävi huonommin kuin (luultavasti) Reetulle (jonka maineessa on varmaan puolet legendaa); tulevaisuuspoliitikkojen takominen oli kiihkeää ja loppua kohti yhä hermostuneempaa, mutta markkina piti rakonsa suljettuna kuin Äiti Teresa omansa Kalkutan kurjilta.

Sampon taonta alkoi terminaalivaiheen lähestyessä saada televisiossa yhä kansanvillitsijämäisempiä piirteitä, vaikka villitsijän lahjat puuttuivat ja kansakin haahuili jossain ihan muualla. Katsoja kamppaili säälin ja myötähäpeän tunteiden riepoteltavana. Harvapa lienee selviytynyt siitä koettelemuksesta ilman toimivaa päihdehuoltoa.

Jos vertaa Terho-kodin puheenjohtajan tyyliä Mestari Jussiin, sehän vasta metkaksi menee. Siinä missä Jambo nolosti ylinäytteli roolinsa, Mestari luotti rauhalliseen ja jopa arvokkaaseen minimalismiin, jossa massoja kiihotetaan mielipuolisuuden partaalle vain sillä että kiihottaja on oma itsensä, puhuu luonnollisen hillitysti ja tiputtelee sekaan tuttuja taikasanoja, jotka jokainen mahdollinen kannattaja varmasti tunnistaa omikseen.

Jos joku olisi kesäkuussa 2017 tullut selittämään, että parin vuoden päästä persuista lähteneen eduskuntaryhmän enemmistön vaalikannatus on yksi prosentti ja puolueeseen jääneen vajaan puoliskon yli 17 %, olisin sanonut isällisen ystävälliseen tapaani: syöpä homo pääs.

Errare humile est, tai jotain.

Pitempikin loru saattoi eilen tulla finaaliinsa. Puoli vuosisataa valtakunnanpolitiikassa vatkannut ikikiikkuja Paavo Väyrynen keräsi Uudeltamaalta 1235 ääntä, jotka kuka tahansa muu voisi jo laskea ihmeen kauniiksi ruusuiksi poliittiselle haudalleen. Vaan Väyrysestäpä ei koskaan tiedä. Vaikka koko muu universumi mustia aukkoja ja eukkoja myöten tajuaisi, että Paavon eväspapereissa enää ole jäljellä siivun siivua, Keminmaan pohjantähti etsisi vielä muruja joista voisi kasata houkuttelevan voileipäkakun.

Antti Rinteellä meni hieman paremmin. Silti on helppo todeta, että tokkopa ne lääkärit ainakaan demareita olivat, jotka eivät jatkaneet Antin saikkua huhtikuulle. 

Yksi vuosikymmenemme poliittisen fysiikan luonnonlakeja tuntuu olevan, että kun Rinne alkaa esiintyä tiuhaan tahtiin telkkarin vaaliohjelmissa, hänen puolueensa kannatuskäyrät kääntyvät kohti parkettia. Niin kävi 2015 ja myös nyt. 

Kun (ihana) Sanna Marin (köh) oli vetovastuussa, 20 prosenttia ylittyi gallupeissa helposti ja reilusti. Puheenjohtajan noustua sairasvuoteeltaan remmiin vähemmän huippukuntoisen näköisenä ja kuuloisena kaikki alkoi mennä, tyylilleni vierasta krouvia kansankieltä käyttääkseni, vituiksi. Parhaimmillaan Rinne olikin bussikuskina vaalimainoksessa.

Tähän loppuväliin vaihteeksi oikeasti hyvä vitsi! Tai ei, skeidaa sekin on. Voiko tätä sanoa edes vitsiksi?

Eniveis. Esimerkki musiikillisesti monitasoisesta tapahtumasta:

Jimi Tenor ajaa Suzuki Altolla katsomaan Sopranosia Fontella Bassin laulaessa.

Apuu-va. (James Potkukelkka muuten pääsi eduskuntaan.)

TimoPeltonen
Sitoutumaton Tampere

Luottokorttiselkärankainen evoluution välituote. Altis ilmaiselle nesteytykselle. Tolkun ihmisen mullikappale.
Vaatii itseltään paljon, mutta muilta enemmän.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu